ThingLink mahdollistaa tiedon visualisoimisen ja julkaisemisen kiinnostavassa muodossa: kuvaa, tekstiä, kaaviota tai videota voi rikastaa siihen kohdistettujen hotspotien avulla tekstillä kuvilla tai videoilla. Valmiin ThingLinkin voi lähettää liitteenä, jakaa linkkinä tai upottaa muuhun mediaan.

Ohjelman käyttömahdollisuuksissa vain kekseliäisyys on rajana. ThingLinkiä käytetäänkin informaation välittämisen lisäksi paljon myös esimerkiksi mainosmaailmassa. Opiskelumaailmassa sillä on monipuolisia käyttömahdollisuuksia opiskeltavan ilmiön tai asian visualisoimiseen, tiedon jakamiseen, annotointiin, tarinankerrontaan…

Olemme käyttäneet ThingLinkiä opiskelijoiden kanssa erilaisten analyysitehtävien pohjana esimerkiksi mainosten ja kuvien tarkastelussa. Opiskelijoita monimediainen ThingLink-työskentely selvästikin innostaa. Opettaja voi tehdä myös valmista opiskelumateriaalia ThingLinkillä: kuvaan tai tekstiin tägättyjä tehtävänantoja, demoja, esimerkkejä. ThingLink-pohjaan voi myös tägätä opiskelijoiden töihin johtavat linkit koko ryhmälle jaettavaksi.

ThingLinkillä voi työskennellä myös yhteistoiminnallisesti. Oman sisällön voi jakaa kolmen eri ryhmän ja 100 opiskelijan kesken. Opiskelijoita voi kutsua muokkaajiksi jakamalla heille liittymiskoodin. Muokkausoikeudet voi myös antaa kenelle tahansa ThingLink-kuvan asetuksista kohdasta muokkaa / settings / allow anyone to edit.

ThingLink-ympäristöä käytetään nettiselaimessa, ja iOS- ja Android-laitteille se on saatavilla myös appsina.

Monimediaisuutta joustavoittaa se, että ThingLink tukee YouTubea, Vimeota ja GoogleDriveä, joten niihin tallennettua materiaalia voi vaivatta upottaa ThingLinkiin.

Advertisements