Etsi

Tiedon taitajaksi

Kuukausi

marraskuu 2015

Verkko-opetuksen Mount Everestiä valloittamassa

Näyttökuva 2015-11-19 kello 17.12.38

Opettajan digipedagogisen kartaston kiistaton Mount Everest on varmastikin Adobe Connect. Se on järkäle, jota olemme lähestyneet erinäisten koulutusten avulla, mutta jonka rinteelle harva uskaltautuu yksinään.

Omat kokemukseni Adobe Connectin käytöstä ovat enimmäkseen palaveriluonteisia. Kun puolitoista vuotta sitten ensimmäistä kertaa pidin sen avulla oppituntia, henkisenä tukenani verkossa oli luottoapuni – digiopemme, joka ratkoo kaikki ongelmat tekniikasta pedagogiikkaan. Tuon ensikokemuksen jälkeen uskaltauduin pitämään etäoppitunteja yksinkin, mutta hatarin kokemuksin.

Sen kevään jälkeen ACP on toiminut hiukan toisenlaisena oppituntivälineenäni: olen tarjonnut sitä opiskelijoideni osallistumismahdollisuudeksi luokkatunneilleni silloin, kun opiskelija on esimerkiksi pitkällä sairaslomalla tai maantieteellisesti kaukana. Opiskelijalähtöiseen räätälöintiin etävälineet tarjoavat varteenotettavia apuja, ja oppimisen yksilöllistäminen tuleekin olemaan yksi suurimmista pedagogisista haasteistamme.

Nyt ACP-järkäleen huiputus alkoi kiinnostaa uudestaan, ja tvt-taitokurssillani sekä minä että opiskelijani osoittauduimme yllytyshulluiksi, kun päätimme pitää tiistaiaamuisen äidinkielen tuntimme aamukahdeksan sijasta edellisiltana kello kahdeksan ja Adobe Connectissa. Opettajana perustelin kokeilua tärkeänä digipedagogisena edistysaskeleena, mutta todellisuudessa meitä kaikkia motivoi mahdollisuus nukkua seuraavana aamuna pidempään.

Miten valmistauduin tälle pedagogisia rotkoja sisältävälle matkalle? Hakkuja hiomalla ja turvaköysiä virittelemällä?

Edeltävä iltapäivä – kallisarvoinen sunnuntai – kului tarpeellisten materiaalien kokoamisella valmiiksi koneeni työpöydälle. Lisäksi tein muutaman tsekkauskyselyn valmiiksi Socrativeen ja GoogleFormsiin. Valmistelin myös muutaman asian Moodleenkin, jotta meillä olisi tarvittaessa turvallinen kotipesä, mikäli ACP-järkäle ei suostuisi yhteistyöhön kanssamme. Nämä kaikki toimenpiteet olisin tehnyt luokkatunnillekin. Ainoa ajankäytöllisesti eroava seikka oli oppitunti-layoutien rakentaminen ACP:hen etukäteen. Toisin sanoen tunnin rakenne oli teknisesti paalutetumpi kuin se olisi tavallisessa luokkahuonetilanteessa.

Opiskelijoita olin ohjeistanut valmistautumaan iltaamme isolla pannullisella iltateetä ja pitkällä pinnalla.

Miten meni – tuliko etäopetuksen Mount Everest huiputettua vai palattiinko virtuaaliselta retkeltä kotitodellisuuteen mieli maassa, saappaat liejussa ja rakot varpaissa?

Oppimistulokset ja opiskelijoiden kokemukset: Tunnin tavoitteena oli ryhmätyöskennellä osa oppitunnista breakout-tiloissa  ja kerrata lehtitekstilajien piirteitä ja esitellä niistä pieni tiivistelmä muulle luokalle. Lopputuloksena jokainen ryhmä piti esityksensä ja onnistui näytön jakamisessa ja materiaaliensa näyttämisessä. Oppitunnin itsearviointikyselyssä suurin osa koki oppineensa tunnin sisällöliset asiat vähintäänkin kohtuullisesti.

Opiskelijat pitivät kokeilua kiinnostavana ja kokeilemisen arvoisena, mutta toivoivat, ettei lukio-opiskelu koskaan siirtyisi täysin verkkoon. Yhteysongelmat olivat suurin oppimisen este.

Opettajan kokemukset: Adobe Connect ei edelleenkään ole sydänystäväni, mutta huolellisesti suunniteltuna voi oppitunti sillä onnistua. Vielä(kään) tosin ei olla siinä pisteessä, vaikka tätäkin kokeilua edelsi digiopemme henkilökohtainen ohjaus ja neuvontatuokio oppitunnin suunnittelun viimeistelyssä. Ehdoton edellytys on opiskelijoiden perinpohjainen etätekniikan harjoittelu ennen varsinaisia etäoppimistilanteita sekä opettajan saama riittävä koulutus ja reaaliaikainen tuki – tukea on oltava tarjolla niin paljon kuin opettaja sitä kokee tarvitsevansa. Vain sillä tavoin oppijat ja opettaja voivat kokea olonsa ACP-luokassaan turvalliseksi ja vapautuneeksi ja keskittyä tärkeimpään: oppimiseen ja sen ohjaamiseen. Keep calm and carry on!

Mainokset

”Siellä pystyy keskittymään.”

IMG_8974

Tänä syksynä olen ollut todistamassa ihmettä: meillä on nyt oppimisen iloa edistävä tila, johon opiskelijat haluavat kerran toisensa jälkeen. Opiskelijoiden toistuva palaute tilasta on ollut: ”Siellä pystyy keskittymään.”

Tilan suunnittelun lähtökohtana oli kysymykseni, miksi kotona oppiminen on niin mukavaa, miksei se voisi olla sitä koulussakin. Tästä ajatuksesta alkoi formaalin ja informaalin oppimisen yhdistävä kokeilumme, joka on nyt saanut yhden konkreettisen kiteytyksensä uudenlaisessa oppimistilassamme. Sen suunnittelussa ja toteutuksessa kulmakivinämme ovat olleet akustiikka, valaistus, yhteisöllinen työskentely ja sijoittuminen tilassa sekä materiaalien aitous ja tuntu.

Esimerkiksi Kuuskorven et al. (2015) tutkimuksessa teknologian käyttö hybriditilassa lisäsi oppilaiden motivaatiota. Hybriditilan ansiot liittyivät fyysiseen viihtymiseen, mutta hintana pidettiin huonoa keskittymismahdollisuutta. Edellä mainittuihin tutkimustuloksiin suhteutettuna uusi tilamme vaikuttaa erittäin onnistuneelta, sillä opiskelijoideni (noin 150) päällimmäiset kokemukset uudesta tilastamme ovat liittyneet juurikin tilamme mahdollistamaan parempaan keskittymiseen tavalliseen luokkahuoneeseen verrattuna.

 

Pakki sekaisin?

Digiv

Millainen on opettajan työkalupakki? Onko se sekalainen kokoelma uusia käyttämättömiä ja enimmäkseen vanhoja tutuksi tulleita työvälineitä heitettynä Hiacen takaosaan – mistä hädän hetkellä hamutaan tarvittavalta työvälineeltä kuulostava kapistus kokeiluun?

Vai onko opettajan digipakki pakki selkeä kokoelma erilaisia välineitä ja ohjelmia, joille jokaiselle on selkeä käyttötarkoitus – parhaimmille jopa useita?

Vaikka hallittu kaaos on opetusalan arkipäivää, ei digimaailmaa tarvitse nähdä kaoottisena, kunhan keskittyy välineiden sijaan pedagogiikkaan. Vanhojen tuttujenkin ohjelmien kokeileminen oppimisprosessin eri vaiheissa voi yllättää. Välillä kokeilemme uusiakin, sillä digiympäristökin on ympäristö – ja joskus maisemanvaihdos on ihan virkistävää!

Polulla

bridge-918677

Pekka Peuran kehittämän polkupedagogiikan soveltamisessa lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opiskeluun ovat Mäkelänrinteen lukion lehtorit Ulla Lahdes ja Tiina Salmi olleet pioneereja. Olen saanut Ullan ja Tiinan blogivieraikseni kertomaan kokemuksistaan.

Ulla ja Tiina, mikä on saanut teidät kiinnostumaan polkupedagogiikan soveltamisesta äidinkielen opintoihin?

– Tuli tunne, että luokasta tuleva vaste heikkenee. Osalle opiskelijoista kaikki, mitä kerrottiin, oli tuttua, ja he turhautuivat oppitunneilla. Osa opiskelijoista taas ei tuntunut ymmärtävän mitään. Näiden ääripäiden osalta yrittäminen oli loppunut jo ajat sitten.

– Oli vaikea saada opiskelijat ymmärtämään, että täytyy tehdä töitä, opetella ja harjoitella asioita. Monella oli jotenkin lukkiutunut asenne omaan osaamiseensa. Monella oli käsitys, että “jotkut on hyviä äikässä ja jotkut ei”.

Millaista palautetta olette saaneet yksilöllisellä polulla opiskelemisesta opiskelijoilta?

– Eräs abi kirjoittaa näin: ”Äidinkielen tunnit ovat usein olleet pitkästyttäviä ja tylsiä itselleni, koska tykkään tehdä itse paljon asioita ja pitkästyn helposti jos opettaja luennoi koko tunnin yksin luokan edessä. Lukion loppupuolella lukiomme äidinkielen opettajat uudistivat äidinkielen opetusta ja lisäsivät itseopiskelua paljon, joka oli mielestäni loistava uudistus. Asiat jäävät paremmin päähän kun ne opiskelee itse ja usein vielä tehtäviä tehdään ryhmissä, joka johtaa keskusteluun aiheesta ja sitä kautta asiat painuvat entistä paremmin mieleen. Toisaalta tämä uudistus tuo opiskelijalle suuren vastuun äidinkielen opinnoista ja riskit opintojen laiminlyöntiin kasvavat.

Vaikka äidinkielen opiskelu keskittyy monen mielestä vain kirjoittamiseen ja lukemiseen, on se paljon muutakin. Usein tunneilla keskustellaan ajankohtaisista aiheista, sekä muutenkin ollaan kanssakäymisissä monen ihmisen kanssa. Joten kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi opitaan äidinkielen tunneilla myös toimimaan ryhmässä, joka on yksi työelämän tärkeimpiä kulmakiviä.”

Miten polkupedagogiikka vastaa uusiin lukion opetussuunnitelman perusteisiin?

– Yksilöllisen etenemisen painottaminen vaikuttaa opiskelijoiden hyvinvointiin, jaksamiseen ja osallisuuteen, jotka tuodaan esille heti lukion opetussuunnitelman 2015 alkusanoissa.

– Uusi opetussuunnitelma pohjautuu “oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppiminen on seurausta opiskelijan aktiivisesta, tavoitteellisesta ja itseohjautuvasta toiminnasta”. Myös toimintakulttuurin kohdalla uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan, että toiminnan tulee olla opiskelijalähtöistä, jolloin “se vahvistaa opiskelijoiden omaa toimijuutta, kehitystä ja oppimista”. Yksilöllisessä opiskelussa opiskelijan oma vastuu ja tulokset työskentelystä tulevat näkyviksi. Kun opiskelijalle hahmottuu oman työn kautta, mitä hän osaa ja ei osaa, hänen on helpompi hahmottaa osaamisensa kokonaisuus. Tätä kautta hän voi paremmin asettaa itselleen tavoitteet ja saavuttaa ne.  

– Yksilöllinen opiskelu antaa opiskelijalle mahdollisuuden saada enemmän ja henkilökohtaisempaa palautetta työskentelystään, ja erilaiset välitavoitteet tai testit todentavat osaamisen tasoa. Uudessa opetussuunnitelmassa tätä painotetaan seuraavasti: “Opintojen aikainen arviointi ja palautteen antaminen ovat osa opiskelijan ja opettajan välistä vuorovaikutusta. Palaute sekä itse- ja vertaisarviointi ohjaavat opiskelijaa tarkentamaan asetettuja tavoitteita ja kehittämään työskentelyään tavoitteiden suuntaisesti.”

Mitkä äidinkielen lukiokurssien aihekokonaisuudet voisivat olla opiskeltavista yksilöllisin opintopoluin?

– Kielenhuoltoon tämä menetelmä näyttäisi sopivan erinomaisesti. Myös abikursseilla on saavutettu hyviä tuloksia. Periaatteessa mitään estettä ei näyttäisi olevan minkään aihekokonaisuuden kohdalla.

Mikä polkupedagogiikassa on ollut haastavaa?

-Menetelmä on äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa varsin uusi, joten vertaistukea on ollut saatavilla aika vähän. Opettajuuden rooli on yksilölliseen tahtiiin etenevässä opiskelussa erilainen kuin perinteisessä opettajajohtoisessa opetuksessa. On pitänyt sietää epävarmuuden tunnetta. On todella uskallettava kohdata opiskelija.

Valmistelutyöhön on uponnut paljon aikaa. Myös sähköisten testien tekeminen vaatii paljon työtä.

On pitänyt miettiä ratkaisuja aiemmin tuntemattomiin kysymyksiin. Tarkistetaanko esimerkiksi kaikki opiskelijoiden tuotokset? Miten pitkälle opiskelijan työskentelytahdin voi vapauttaa? Ymmärtääkö jokainen opiskelija omaan työhönsä liittyvän vastuun? Miten parhaiten auttaa heikoimmin eteneviä?    

Mikä polkupedagogiikassa on ollut opettajan näkökulmasta antoisinta?

– Opiskelijoiden välitön innostus kannustaa. On tullut palautetta, että asioita oppii paremmin kuin silloin, kun kaikki tekevät samoja asioita samaan aikaan.

Opettajalle syntyy aiempaa helpommin kuva siitä, mikä opiskelijoille on vaikeaa ja miksi se on vaikeaa. Lisäksi menetelmä on vähentänyt kiireen tunnetta.

Oppilaiden omaehtoisuus ja työhön ryhtyminen on lisääntynyt.

Kiitokset Ullalle ja Tiinalle uraauurtavasta työstä pedagogiikan monipuolistamiseksi!

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑